Hollantilainen Mark de Jong tuomittiin tiistaina 18 vuoden vankeuteen maaliskuussa 2016 tekemästään murhasta. Tennisvalmentajana toiminut Mark de Jong, 30, tappoi vajaat kaksi vuotta sitten läheisen ystävänsä Koen Everinkin puukottamalla. Surmatyö tapahtui 42-vuotiaan Everinkin kotona Bilthovenissa, Utrechtin kaupungin koillispuolella.
Everinkin 6-vuotias tytär oli ollut tapahtumien aikaan nukkumassa talon yläkerrassa ja löysi isänsä ruumiin seuraavana aamuna.
Nooralotta Neziri ja Lotta Harala juoksivat tiistaina Tampereen Pirkkahallissa 60 metrin aitojen kauden kärkituloksen, joka on myös lähellä halli-MM-rajaa. 100 metrin aitojen SE-nainen Nooralotta Neziri ja matkan hallitseva Suomen mestari Lotta Harala pyyhälsivät tiistaina Tampereen Pirkkahallissa aidatun 60 metriä aikaan 8,17.
Talvikauden kotimainen kärkinoteeraus jää vain kolmen sadasosan päähän halli-MM-kisojen tulosrajasta.
Darren Criss, 30, on tunnettu yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä. Darren Criss tuli tunnetuksi roolistaan Blaine Andersonina musikaalisarja Gleessä. Gleen jälkeen Criss on tehnyt töitä esimerkiksi ääninäyttelijänä. Seuraavaksi mies nähdään uudessa The Assassination of Gianni Versace: American Crime -televisiosarjassa.
Nyt Criss on kihlannut naisystävänsä Mia Swierin. Mies kertoi kihlauksesta Instagramissa.
Mikko Lehtonen sai kutsun Leijoniin. Puhelu pyhäaamuna sekoitti Tapparan Mikko Lehtosen pasmat. Hän kuuli, että on saanut valinnan Leijonien olympiaryhmään Korean kisoihin.
- Fiilis oli tosi mahtava. Piti oikein hetki kelata, mitä tapahtui. Tunne oli jopa sekava. Tämä saattaa olla sellainen kerran elämässä -juttu, Lehtonen tuumi.
Laulaja Samuli Edelmannilla on monta syytä juhlaan. Edelmann on nähty myös Presidentti-sarjassa.
Samuli Edelmann, 49, julkaisee perjantaina 2.2. uuden Avoin salaisuus -singlen. Kappale on Markus Koskisen säveltämä ja sanoittama. Laulaja on lähdössä myös pitkästä aikaa kiertueelle yhdessä Orkestra Suora Lähetyksen kanssa. Orkesteria kuullaan myös Edelmannin uutuuslevyllä.
Jukka Rautakorpi kertoi, että Tappara joutuu pelaamaan odotusarvojääkiekkoa. Tappara pelasi tiistaina kymmenen minuuttia erinomaisesti ja esitti ainakin kalenterivuoden 2018 parastaan, kun KalPa kaatui 4-1. Voitto oli Tapparalle seitsemäs perättäinen KalPasta.
- Erittäin hyvä valmistautuminen peliin: laitettiin kiekko liikkeelle ja luistimet liikkeelle. Toisessa erässä KalPa sai suorahyökkäyspeliään käyntiin, jossa se on erittäin hyvä. Mutta kun saimme kolmannen maalin, peli oli sen jälkeen ihan ok... Читать дальше...
Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi avautui joukkueensa surkeudesta Helsingissä tulleen 0-3-tappion jälkeen. - En edes muista, koska näin helpolla annettiin pois, Kivi pyöritteli päätään Ilves-kopin edustalla kolmea sarjapistettä tarkoittaen.
- Kyllä jäi siis niin surkea maku. Täytyy mennä tosi kauas, että muistan näin vaisun esityksen meidän jengiltä. Pälyilyä ja epäröintiä. Tämmöinen esitys ja täällä vielä, voi voi.
TV5:n keväässä nähdään uusi musiikkivisailuformaatti, jossa joukkueet kilpailevat musiikkitietämyksellään. Uusi vauhdikas viihdevisailu Anna sen soida perustuu kansainväliseen formaattiin, joka on ollut hitti sekä Ruotsissa että Porugalissa. Ohjelmaa luotsaa Suomessa Krista Siegfrieds ja sen vaihtuvia julkkisjoukkueita kohti voittoa johtavat Arja Koriseva sekä Ali Jahangiri.
Joka jaksossa joukkueet kilpailevat hittituntemuksellaan ja nopeudellaan. Studion lattia on ikään kuin suuri peliareena, jossa... Читать дальше...
AKT:n ja Rakennusliiton 2. helmikuuta järjestettävien työnseisausten vaikutukset ulottuvat useille eri aloille. Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK aikoo järjestää poliittisen mielenilmauksen hallituksen aktiivimallin vastustamiseksi 2. helmikuuta kello 11 Helsingin Senaatintorilla.
Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT sekä Rakennusliitto ilmoittivat tiistaina järjestävänsä vuorokauden mittaiset työnseisaukset aktiivimallin vastustamiseksi. ATK:n sopimusaloilla työnseisausten pituudet vaihtelevat. Читать дальше...
EU:n on otettava vahvempi rooli läntisten arvojen vartijana. Useimpien johtavien länsimaiden sisäpolitiikka oli äsken umpisolmussa. Yhdysvalloissa liittovaltio ei voinut maksaa laskujaan, Saksa on ollut jo kuukausia vailla poliittista hallitusta. Britannian brexit-peli on sekaisin. Ranskassa sentään uusi presidentti on puhkunut intoa - mutta kuinka kauan se voi jatkua?
Kiinassa, Venäjällä ja muissa autoritaarisissa maissa varmaan hymyillään. Niiden järjestelmät näyttävät toimivan. Samalla tavalla lännen demokratioihin suhtautuivat Hitler... Читать дальше...
Sport antoi SaiPalle oppitunnin rautaisen työmoraalin merkityksestä. Kotijoukkue hallitsi pääsääntöisesti ottelutapahtumia, mutta vieraat veivät kolmesta pisteestä kaksi. Maalihanat avattiin ottelussa jo ensi minuuteilla. SaiPaan paluun tehnyt Curtis Hamilton löysi reilun parin minuutin pelin jälkeen poikittaissyötöllään Elmeri Kaksosen.
Sport tasoitti jo seuraavassa vaihdossa, kun tuoreen kapteenin Erik Riskan kuti kimposi Frans Tuohimaan varusteista Mikko Laineelle, joka siivosi kiekon tyhjänä ammottaneeseen SaiPa-maaliin.
Ilman lämpötila hyppää lähivuorokausien aikana jopa 30 astetta ylöspäin. Mukana tulee kovia tuulia ja raskaita lumisateita. Tositalven tuonut lumi-inferno saa lisäosan aivan kuin Dante Alighierin kuuluisa Jumalainen näytelmäkin. Kristillistä kuoleman jälkeistä aikaa käsitellyt teos johti helvetin pyörteiden jälkeen kiirastuleen, "Purgatorio", jossa väkivaltaisesti kuolleet ja synnintekijät saivat viimeisen mahdollisuuden muuttua autuaiksi.
Suomessa vallinnut pakkassää on muuttumassa vain vuorokauden... Читать дальше...
HPK voitti TPS:n Turussa luvuin 4-2. Pelin ratkaisu syntyi erikoistilanteiden kautta. HPK:lla oli ottelussa neljä ylivoimatilannetta, joista se kirjautti komeat kolme ylivoimaalia.
Erityisesti Oula Palven (1+2) työskentely HPK:n erikoistilannepelaamisessa hiveli silmää. Suoraan jääkiekon oppikirjasta olevat levityssyötöt läpäisivät TPS:n alivoimanelikon kerta toisensa jälkeen aivan liian helposti.
Ilta-Sanomien mukaan eron taustalla ovat pitkään jatkuneet erimielisyydet. Ilta-Sanomat uutisoi, että ohjaaja-näyttelijä Kari Väänänen on jättänyt tiistaina eroilmoituksen Rovaniemen alueteatteriyhdistyksen hallitukselle. Väänänen aloitti Rovaniemen Teatterin johtajana vuonna 2015.
Taustalla ovat Ilta-Sanomien mukaan alueteatteriyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan ja teatterinjohtajan pitkään jatkuneet erimielisyydet.
JYP pelasi hyvin ja kuroi pesäeroa Lukkoon taistelussa paikasta neljän parhaan joukkoon. Jyväskyläläisjoukkue voitti ottelun 4-2. JYPin 17-vuotias puolustaja Anttoni Honka säväytti joukkueen toisessa maalissa pelimiehen taidoillaan. Hän sai kiekon viivan alla. Tilanteessa yhdeksän kymmenestä puolustajasta olisi vain ampunut maalille.
Honka äkkäsi takatolpalta hyökkääjä Juha-Pekka Hytösen, joka sai ohjata kiekon tyhjiin. Syöttö oli osoitus Hongan peliälystä, maltista ja taidosta.
Juontaja Triana Iglesias, 35, poseeraa upeissa maisemissa rakastettu paidassaan. Norjalainen näyttelijä, juontaja ja malli Triana Iglesias on kihloissa suomalaisräppäri Mikael Gabrielin kanssa. Iglesias ja Gabriel julkaisevat usein toisistaan kuvia Instagramissa. Tällä kertaa Meksikossa kuvaava Iglesias on julkaissut erikoislaatuisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa. Gabriel on paikalla vain paidassa. Sylissään kuvassa hymyilevä Gabriel pitää kaksikon koiraa. Iglesias on kirjoittanut kuvansa saatteeksi... Читать дальше...
Jukurit ei horjunut Lahden-vierailulla mistään, kun se punnersi upeaan voittoon Pelicansin vieraana numeroin 4-2. Joukkuetta ei häirinnyt peliin väkevästi tulleiden isäntien tehokas ylivoima ensimmäisessä erässä, ei kotijoukkueen Niko Kivelää töötäneen Valtteri Hietasen avauserän ulosajo, eikä edes päävalmentaja Risto Dufvan saama suihkutuomio päätöserässä.
Jukurien päävalmentaja hermostui, kun vieraat saivat jäähyn kiekon lennettyä katsomoon Turo Asplundin lavasta. Ensin näytti siltä, että tilanteesta ei olisi annettu lainkaan jäähyä... Читать дальше...
Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России
123ru.net — ежеминутные новости с ежедневным архивом. Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Не нравится, не хотите слышать — не читайте, читаете — будьте взаимно вежливы и корректны в своих высказываниях. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. 123ru.net — обозреватель новостей. Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть —онлайн с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии. 123ru.net — живые новости в живом эфире! Быстрый поиск от 123ru.net — это не только возможность первым узнать, но и преимущество сообщить срочные новости мгновенно на любом языке мира и быть услышанным тут же. В любую минуту Вы можете добавить свою новость - здесь.
Новости от наших партнёров в Вашем городе
123ru.net — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 123ru.net.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
123ru.net — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
123ru.net — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 123ru.net.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
123ru.net — ежедневник главных новостей Вашего города и Вашего региона. 123ru.net - новости в деталях, свежий, незамыленный образ событий дня, аналитика минувших событий, прогнозы на будущее и непредвзятый взгляд на настоящее, как всегда, оперативно, честно, без купюр и цензуры каждый час, семь дней в неделю, 24 часа в сутки. Ещё больше местных городских новостей Вашего города — на порталах News-Life.pro и News24.pro. Полная лента региональных новостей на этот час — здесь. Самые свежие и популярные публикации событий в России и в мире сегодня - в ТОП-100 и на сайте Russia24.pro. С 2017 года проект 123ru.net стал мультиязычным и расширил свою аудиторию в мировом пространстве. Теперь нас читает не только русскоязычная аудитория и жители бывшего СССР, но и весь современный мир. 123ru.net - мир новостей без границ и цензуры в режиме реального времени. Каждую минуту - 123 самые горячие новости из городов и регионов. С нами Вы никогда не пропустите главное. А самым главным во все века остаётся "время" - наше и Ваше (у каждого - оно своё). Время - бесценно! Берегите и цените время. Здесь и сейчас — знакомства на 123ru.net. . Разместить свою новость локально в любом городе (и даже, на любом языке мира) можно ежесекундно (совершенно бесплатно) с мгновенной публикацией (без цензуры и модерации) самостоятельно - здесь.
123ru.net — международная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Smi24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.