Ristiriitojen Ari Luusua otti ensimmäisenä suomalaishiihtäjänä valmentajakseen dopingtuomion saaneen Pekka Vähäsöyringin. Se kuitattiin suurissa medioissa melko pienellä, kun kyseessä oli kansallisen tason urheilija, mutta hiihdon sisäpiirissä siitä supistiin koko viime kausi.
Miten se kehtaa? Eikö se ole moraalitonta? Mitä järkeä siinä on?
Yhdysvaltojen ulkoministeri tyrmää kohukirjan väitteet presidentin mielenterveysongelmista. Videolla näkyvä Trumpin juomistyyli ja sammallus herätti huolta presidentin terveydentilasta viime vuoden lopussa.
Perjantaina ilmestynyt, paljon julkisuutta saanut kirja Fire and Fury: Inside the Trump White House väittää presidentti Donald Trumpin kärsivän mielenterveysongelmista. Kirjaa varten haastateltu Trumpin entinen neuvonantaja Steve Bannon kertoo, että Trump käyttäytyy epävakaisesti ja kiivastuu nopeasti. Читать дальше...
Suomen itärajalla liikenne vilkastui vuonna 2017, mutta edelleen ollaan rutkasti jäljessä vuoden 2013 huippumäärästä. Liikenne Suomen itärajalla kasvoi vuonna 2017 kolmella prosentilla. Itärajalla tehtiin rajavartiolaitoksen katsauksen mukaan yli yhdeksän miljoonaa rajatarkastusta. Verrattuna itärajan liikenteen huippuvuoteen 2013 on rajanylitysten määrä edelleen noin 30 prosenttia vähäisempi.
Suurin osa rajan ylittäjistä on venäläisiä. Venäläismatkustajien osuus itärajan kokonaisliikenteestä oli noin 70 prosenttia... Читать дальше...
Korisliigan perjantai-illan viiden ottelun kattauksessa Tampereen Pyrintö vastasi isoimmasta voitosta, tamperelaisten kaataessa sarjajumbo Korihait 112-75 (41-38). Vilpas kaatoi Seagullsin Kisahallissa 83-72 (47-38), Kataja haki sarjapisteet Lapualta numeroin 86-73 (38-36), BC Nokia veivasi kotivoiton Espoo Unitedista 97-68 (42-30) ja KTP palasi voittokantaan 79-76 (31-43) –kotivoitolla Karhusta.
”Minä rakastan sinua”, Sami Minkkinen on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Parisuhdebloggaaja ja Kielletty rakkaus -ohjelman juontaja Sami Minkkinen on julkaissut ensimmäisen kuvan uudesta naisystävästään.
Minkkinen kohautti viime keväänä erotessaan silloisesta vaimostaan. Parin tytär oli syntynyt vasta maaliskuussa.
Mäkilegenda Sven Hannawald ei säästele ylisanoja Janne Ahosesta. Heyy, hey baby, uhh, ahh! I wanna knoo-o-o-oo-o-ow, if you’ll be my girl!
DJ Ötzin tutuksi tekemä kaljahumpan absoluuttinen klassikko raikaa Bergiselin mäkimontun ämyreistä. Vettä tulee kuin eräänkin Esterin pimeämmältä vyöhykkeeltä, mutta monttu on silti täyteen ammuttu.
KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola kuvaili joukkueensa saamaa jäähyä raa’aksi. KooKoon kultakypärä Michael Keränen sai Ilves-ottelun kolmannessa erässä aloituksessa jäähyn pelin viivyttämisestä. Jäähyn tuomitsi Liigan uuden aloitusstandardin mukaan linjatuomari. Liiga tiukensi aloitussäännön tulkintaa tapaninpäivänä.
Ilveksen Ville Meskanen teki tilanteesta seuranneella ylivoimalla 2-1-johtomaalin. Ilves voitti ottelun 3-2 ja nousi kahden pisteen päähän KooKoosta. Ilves ja KooKoo ovat pudotuspeliviivan jälkeen seuraavat joukkueet.
Lara Flynn Boylea yritettiin houkutella uudelleen lämmitettyyn Twin Peaks -sarjaan, mutta julkisuudesta vetäytynyt tähti
kieltäytyi. Lara Flynn Boyle, 47, muistetaan etenkin kulttimaineeseen nousseesta Twin Peaks -tv-sarjasta.
Hän näytteli sarjassa Donna Haywardia, Laura Palmerin parasta ystävää.
Ässät taipui kotikaukalossaan Pelicansille, joka haki täydet sarjapisteet 2-1-voitolla. Lahtelaisten maalihanat avasi Libor Sulak ylivoimaosumalla avauserän puolivälissä.
Ässät tuli tasoihin päätöserän alussa Antoine Laganiéren osumalla, mutta Hannes Björninen löi loppulukemat, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä vajaat kahdeksan minuuttia.
Keskusrikospoliisi saa viikoittain kymmeniä ilmoituksia verkon lapsipornosta. Iltalehti uutisoi torstaina belgialaisen median havainneen . Kuvia on kopioitu sivustolle jo vuosia. Kuvat ovat peräisin tavallisten perheiden sosiaalisten median tileiltä.
Belgian Flanderissa ilmestyvän Nieuwsblad-lehden mukaan kuvia vuonna 2005 perustetulla saitilla on tällä hetkellä yli kolme miljoonaa ja sivustolla vierailee kuukausittain 17 miljoonaa kävijää eri puolilta maailmaa. Belgialaiset mediat eivät tarkoituksella... Читать дальше...
Tapaus sattui Varkaudessa perjantai-iltana. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan betonipilareita kuljettanut rekka oli matkalla Vallantietä eli valtatie 23:a Varkauden suuntaan, kun se ajovirheen seurauksena suistui ajosuunnassaan oikealle kaistalle.
- Auto kynti noin sata metriä tien sivussa, kunnes pysähtyi ojan pohjalle, pysyen kuitenkin pyörillään, pelastuslaitos kertoo.
SaiPa ja HIFK kohtasivat kolmatta kertaa tällä kaudella. Molemmat aiemmat kohtaamiset olivat päättyneet kotijoukkueen voittoon. Sama linja jatkui tänään SaiPan oltua voittomaalikilpailussa etevämpi. Edellisessä ottelussaan SaiPa kaatui ennen muuta maalivahtipeliinsä. Maalille kesken Lukko-pelin vaihdetun Frans Tuohimaan heikot noteeraukset Raumalla olivat lopulta vain tilastoharha, sillä veskari piti SaiPaa Lappeenrannassa mainiosti pelissä mukana. Vieraiden maalilla torjuntavuorossa oli Atte Engren, joka piti nollan täydet 65 minuuttia. Читать дальше...
Iranin kansa ansaitsisi demokraattisen yhteiskunnan, Alan Salehzadeh kirjoittaa näkökulmakirjoituksessaan. Iranissa eletään nyt jännittäviä hetkiä. Viimeisen viikon aikana Iranissa on puhjennut laajamittaisia mielenosoituksia hallintoa vastaan. Sadat tuhannet ihmiset ovat marssineet eri puolilla maata vaatien itselleen leipää ja vapautta. Mielenosoittajat vaativat avoimesti koko hallinnollisen järjestelmän uudistamista ja islamistien syrjään astumista.
Koko maailma odottaa henkeä pidätellen, mihin mielenosoitukset vielä kärjistyvät. Читать дальше...
Ratsastaako Antti Rinne SAK:n soppatykin päällä voittoon sodassa aktiivimallista ja äänestäjistä, kyselevät Puhemiehet.
Molari makaa jäässä. Maali ammottaa tyhjänä. Ei tarvitse muuta kuin laukoa kiekko rystyltä tyhjään verkkoon.
Nimi sisälsi halventavan nimityksen Afrikan bantukansoista. Lintujärjestö BirdLife Suomi on tehnyt suurtyönä päivityksen lintulajien suomenkielisiin nimiin.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä .
Huomiota herättävin muutos lienee kafferikiitäjässä. Sen uusi nimi on häätökiitäjä. Nimi vaihdettiin, sillä se oli rasistinen.
Mies näki naisen verisenä lattialla, ja poistui sitten oluelle läheiseen pubiin. Tampereen Lielahdessa naisystävänsä viime syyskuussa surmanneen miehen esitutkintakuulusteluista selviää, että mies yritti pitkään peitellä tekoaan.
Ensimmäisissä kuulusteluissa mies sepitti tarinan, jonka mukaan nainen oli surmayönä ilmoittanut lähtevänsä tuttavan mökille jatkamaan iltaa, ja mies oli tämän kuultuaan lähtenyt kotiin eikä nähnyt naista enää tämän jälkeen.
Keski-Euroopan mäkiviikko päättyy lauantaina Bischofshofenissa. Siellä yhtään suomalaista ei kiipeä kuitenkaan torniin. Mäkiviikon kaikki kolme suomalaisedustajaa karsiutuivat kilpailusta.
Kotimaisessa pääsarjakoripallossa tehtiin loppiaisaattoiltana 2018 historiaa, kun ensimmäistä kauttaan Salon Vilppaassa pelaava Turun NMKY:n kasvatti ja kaksinkertainen Suomen mestari Teemu Rannikko, 37, nousi Korisliigan kaikkien aikojen syöttötilaston kärkeen. Rannikko on jakanut yhdeksänvuotisella liigaurallaan nyt hurjat 2287 syöttöä.
Mika Poutalan vuosien odotus päättyi perjantaina, kun hän pokkasi pikaluistelun matkakohtaisista EM-kisoista uransa ensimmäisen arvokisamitalin, hopeisen väriltään. Pikaluistelija Mika Poutala, 34, oli Venäjän Kolomnassa järjestettävissä matkakohtaisissa EM-kisoissa joukon toiseksi nopein 500 metrillä ja voitti EM-hopeaa ajalla 34,85.
EM-kulta meni Hollannin Ronald Mulderille vain viisi sadasosaa paremmalla ajalla - ja tiukkaa oli toiseenkin suuntaan: ME-mies Pavel Kulizhnikov jäi pronssille Poutalaa neljä tuhannesosaa hitaampana.
Viron armeijan taisteluvahvuus on nykyisin 21 000 miestä. Vaikka vieras valta pystyisi valloittamaan tiettyjä osia Virosta, niin koko maan miehittäminen ei onnistuisi muutamassa päivässä, sanoo Viron puolustusvoimien esikuntapäällikkö, prikaatinkenraali Martin Herem Viron yleisradion (ERR) (3.1.).
Herem sanoo, että siitä pitää huolen Viron armeija, jonka taisteluvahvuus on nykyisin 21 000 miestä.
TPS:n puolesta kevään pudotuspelit voisi aloittaa vaikka heti. Vanha takavuosien peikko Tappara ei näyttäisi olevan nykykuntoiselle TPS:lle suurikaan haaste.
Kauden kolmesta kohtaamisesta turkulaiset ovat voittaneet kaikki kolme, eikä perjantain kohtaamisessakaan voittajasta juuri jäänyt epäselvyyttä.
Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России
123ru.net — ежеминутные новости с ежедневным архивом. Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Не нравится, не хотите слышать — не читайте, читаете — будьте взаимно вежливы и корректны в своих высказываниях. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. 123ru.net — обозреватель новостей. Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть —онлайн с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии. 123ru.net — живые новости в живом эфире! Быстрый поиск от 123ru.net — это не только возможность первым узнать, но и преимущество сообщить срочные новости мгновенно на любом языке мира и быть услышанным тут же. В любую минуту Вы можете добавить свою новость - здесь.
Новости от наших партнёров в Вашем городе
123ru.net — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 123ru.net.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
123ru.net — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
123ru.net — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 123ru.net.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
123ru.net — ежедневник главных новостей Вашего города и Вашего региона. 123ru.net - новости в деталях, свежий, незамыленный образ событий дня, аналитика минувших событий, прогнозы на будущее и непредвзятый взгляд на настоящее, как всегда, оперативно, честно, без купюр и цензуры каждый час, семь дней в неделю, 24 часа в сутки. Ещё больше местных городских новостей Вашего города — на порталах News-Life.pro и News24.pro. Полная лента региональных новостей на этот час — здесь. Самые свежие и популярные публикации событий в России и в мире сегодня - в ТОП-100 и на сайте Russia24.pro. С 2017 года проект 123ru.net стал мультиязычным и расширил свою аудиторию в мировом пространстве. Теперь нас читает не только русскоязычная аудитория и жители бывшего СССР, но и весь современный мир. 123ru.net - мир новостей без границ и цензуры в режиме реального времени. Каждую минуту - 123 самые горячие новости из городов и регионов. С нами Вы никогда не пропустите главное. А самым главным во все века остаётся "время" - наше и Ваше (у каждого - оно своё). Время - бесценно! Берегите и цените время. Здесь и сейчас — знакомства на 123ru.net. . Разместить свою новость локально в любом городе (и даже, на любом языке мира) можно ежесекундно (совершенно бесплатно) с мгновенной публикацией (без цензуры и модерации) самостоятельно - здесь.
123ru.net — международная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Smi24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.