Jokerit pelasi keskiviikkona Moskovassa KHL:n huippujoukkuetta Moskovan TsSKAa vastaan. Tuloksena oli ottelua isännöinyttä läntisen konferenssin kakkosta vastaan niukka 1-2 -tappio jatkoajalla.
Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.
Öinen taivas on tammikuussa tiirailijalleen kuin makeisten tehtaanmyymälä. Tarjolla on muun muassa kvadrantidien meteoriparvi,
superkuu, avaruusasema - ja täydellinen kuunpimennys. Tähtitaivaan tarkkailijat varautuvat parhaillaan vuoden ensimmäiseen toistuvaan tähdenlentoparveen.
Kvadrantidit iskeytyvät Maan ilmakehään tyypillisesti tammikuun alkupäivinä, ja tähtitieteellinen yhdistys Ursa arvioi maksimin ajankohdaksi torstain aamuyön.
Kärppien ykkössentterin Mikael Ruohomaan ja päävalmentaja Mikko Mannerin viestit olivat kuin yö ja päivä Ilves-voiton jälkeen. Kärpät haki Hakametsästä 5-4-jatkoaikavoiton ja kasvatti sarjajohdon kolmeen pisteeseen, kun TPS hävisi varsinaisella peliajalla HIFK:lle.
- Kaksi pistettä tyydyttää todella paljon. Vielä tulee se päivä, että klaaraamme lopun niin, ettei vastustaja tasoita aina ottaessaan maalivahdin pois, Manner sanoi.
Manafortin mielestä häntä vastaan nostetut syytteet eivät liity mitenkään meneillään olevaan Venäjä-tutkintaan.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort aikoo nostaa syytteen Yhdysvaltojen oikeusministeriötä vastaan. Manafort nostaa syytteen myös Venäjä-tutkintaa johtavaa erikoissyyttäjää Robert Muelleria sekä Yhdysvaltojen apulaisoikeusministeriä Rod Rosensteinia vastaan. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters ja CNN.
Syy syytteen nostamiselle on se,... Читать дальше...
Hallituksen uusi käytäntö koskee kymmeniätuhansia paperittomia siirtolaisia. Israelin hallitus on pääministeri Benjamin Netanjahun johdolla hyväksynyt keskiviikkona suunnitelman paperittomien siirtolaisten palauttamiseksi lähtömaihinsa.
Suunnitelman mukaan vapaaehtoisesti lähteville annettaisiin rahaa vajaat 3000 euroa, kun taas ne jotka kieltäytyvät passitettaisiin vankilaan, kertoo muun muassa The Times of Israel.
Juhamatti Aaltosen tilanne Röglessä enteilee potkuja. Viime kauden päätteeksi isolla hehkulla ruotsalaisseura Rögleen palannut Juhamatti Aaltonen ei välttämättä jatka joukkueessa kauden loppuun asti.
SHL-seuran urheilutoimenjohtaja Chris Abbott myöntää, että Aaltonen on juuri nyt potku-uhan alla.
Kimi Räikkönen voi laajentaa valtaisaa suosiotaan entisestään liityttyään Instagramin käyttäjäksi. Joulun ja uudenvuoden välipäivät ovat F1-maailmassa perinteisesti yksi vuoden hiljaisimmista ajanjaksoista.
Vuosi 2017 oli tässä suhteessa poikkeus, kun sekä Lewis Hamilton että Kimi Räikkönen puhuttivat ihmisiä tahoillaan.
Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan syynä oli moottoritilassa ollut tekninen vika. - Junan kuljettaja ja mukana olleet varusmiehet saivat palon sammutettua junan alkusammuttimella. Junan matkustajat oli evakuoitu läheisen tien varteen, pelastuslaitos kirjoittaa tiedotteessaan.
Kyseessä oli VR:n mukaan Karjaan ja Hangon väliä liikennöivä kiskobussi H 394. Paikalla oli kolme pelastuslaitoksen yksikköä. Pelastuslaitoksen mukaan junassa oli kuljettajan lisäksi 25 matkustajaa, jotka eivät loukkaantuneet tai altistuneet savulle tapahtuman vuoksi.
HIFK:n uusvanha puolustaja Markus Kankaanperä, 37, sai Nordiksen yleisöltä lämpimän vastaanoton. IFK julkisti Sportin kapteenin hankinnan keskiviikkoaamuna, eikä kovaotteinen puolustaja ehtinyt vielä pelaavaan kokoonpanoon, kun sarjakakkonen TPS vieraili Helsingissä.
Kankaanperä sai kuitenkin innostuneet aplodit, kun hänet poimittiin toisen erän puolivälissä katsomosta videotaululle.
Kerry Katona muistetaan julkisista kännitöppäilyistä, mutta nyt hän viihtyy kuntosalilla. Brittilaulaja Kerry Katona, 37, on tehnyt elämänmuutoksen.
Atomic Kitten -yhtyeestä kuuluisuuteen noussut Katona on tullut musiikkiuransa lisäksi tunnetuksi juhlimisesta ja humalassa tapahtuneista töppäyksistä. Kahdeksan vuotta sitten hän esiintyi sekavasti ja soperrellen aamutelevision haastattelussa ja myönsi olleensa baarissa edellisenä iltana. Sen jälkeen on ollut lukuisa määrä muitakin tv-esiintymisiä ja julkisia tilaisuuksia... Читать дальше...
Ylen A-Studiossa aktiivimallista keskustelivat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok) ja mallin kumoamista
vaativan kansalaisaloitteen tekijä Martin-Éric Racine. Aktiivimallin kumoamista vaativan kansalaisaloitteen tehnyt Martin-Èric Racinen mukaan työn saanti on lähes mahdotonta, kun työttömyys on jatkunut liian kauan.
Racinen mukaan työnhakijan vastuu on hakea työtä, ei muuta. Hänen mukaansa Suomessa asiakaslähtöisyys ei toimi työnhaussa. Esimerkiksi Tanskassa tuetaan urasuunnitelmia henkilökohtaisesti toisin kuin Suomessa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan myös eduskunnan ja kansan tahtoa on kuunneltava kohutun
aktiivimallin toteuttamisessa. Eduskunta hyväksyi joulun alla kiistellyn aktiivimallin: aktiivimallin pihvinä on se, että jos työtön ei osoita riittävää aktiivisuutta, työttömyysetuus heikkenee 4,65 prosenttia 65 maksupäivän ajan. Riittävää aktiivisuutta on työn tekeminen, yritystoiminta tai muut aktivointitoimenpiteet.
Oppositio lyttäsi hallituksen esityksen tuoreeltaan.
Korisliigan vuosi 2018 alkoi kolmen ottelun voimin. Salossa Vilpas jatkoi voittamatonta kulkuaan Salohallin parketilla 88-68 (42-35) –voitolla KTP:sta ja Espoo United palasi voittokantaan 119-96 (57-40) –kotivoitolla sarjajumbo Korihaista. Joensuussa BC Nokia venyi Katajan ohi numeroin 88-86 (46-39).
Harrastuksena tehtyyn projektiin kului joululomalla kymmeniä tunteja. Espoolainen Elmo Allén, 37,kyllästyi Helsingin seudun liikenteen (HSL) epäselvään Länsimetron liityntäkarttaan ja laati itse selkeämmän vastaavan.
Elmon kartan voit katsoa tästä .
Ylen A-Studiossa aktiivimallista keskustelivat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok) ja mallin kumoamista
vaativan kansalaisaloitteen tekijä Martin-Éric Racine. Aktiivimallin kumoamista vaativan kansalaisaloitteen tehnyt Martin-Èric Racinen mukaan työn saanti on lähes mahdotonta, kun työttömyys on jatkunut liian kauan.
Racinen mukaan työnhakijan vastuu on hakea työtä, ei muuta. Hänen mukaansa Suomessa asiakaslähtöisyys ei toimi työnhaussa. Esimerkiksi Tanskassa tuetaan urasuunnitelmia henkilökohtaisesti toisin kuin Suomessa.
Rauman Lukko oli ennen keskiviikkoa hävinnyt SaiPalle kahdesti, eikä ollut saanut kertaakaan kiekkoa idän ihmeen verkkoon. Viimeksi joukkueiden kohdatessa Raumalla SaiPan pelaavaan kokoonpanoon pitkältä sairaslomalta palannut konkarivahti Jussi Markkanen piti nollan.
Ei siis ihme, että valmentaja Tero Lehterä heitti miehen jälleen maaliin Lukkoa vastaan.
Vuoden 2018 ensimmäisestä ottelusta Kuparisaaressa kehkeytyi maalivahtien kaksintaistelu. Loppujen lopuksi KalPa otti pidemmän kaavan voiton lukemin 2-1.
Ottelu alkoi Sportin tahdissa, ja KalPa-vahti Niko Hovinen joutui kovaan työntekoon. Kuopiolaisvieraat joutuivat rikkomaan avauserässä kahdesti, mutta kotkapaitojen hyvästä ylivoimapyörityksestä huolimatta KalPa selvisi ilman takaiskuja.
Seitsemän peräkkäisen tappion putki sai lopun, kun KooKoo löi värikkäiden vaiheiden jälkeen Jukurit 5-4. Pöytäkirjaan nimensä kirjasi peräti 12 kotijoukkueen pelaajaa.
KooKoon edellinen voitto oli juuri Jukureista reilu kuukausi sitten. Jukureilla formi on viime aikoina ollut parempi, ja joukkue lähti peliin hyvällä itseluottamuksella. Turo Asplundin, Teemu Suhosen ja kultakypärä Zach Budishin maaleilla johto oli sarvipäille ensimmäisen erän jälkeen 0-3.
Pirteimmän pelinsä pitkään aikaan pelannut HPK katkaisi kuuden ottelun pisteettömän putkensa kotiottelussa Ässiä vastaan. Tuloksena oli kuitenkin vain piste, kun Ässät vei ottelun rankkarien jälkeen 3-2. Rankkarien voitto-osuma merkittiin Antoine Laganierelle.
Ässien avausmaali oli todellinen lahjamaali, kun HPK:n Roope Laavainen hautoi hyvästä syöttöpaikasta huolimatta kiekkoa maalin takana hetken liian pitkään. Niklas Appelgren riisti pelivälineen ja syötti Jarno Kärjelle täysin vapaan paikan maalinedustalle.
Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России
123ru.net — ежеминутные новости с ежедневным архивом. Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Не нравится, не хотите слышать — не читайте, читаете — будьте взаимно вежливы и корректны в своих высказываниях. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. 123ru.net — обозреватель новостей. Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть —онлайн с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии. 123ru.net — живые новости в живом эфире! Быстрый поиск от 123ru.net — это не только возможность первым узнать, но и преимущество сообщить срочные новости мгновенно на любом языке мира и быть услышанным тут же. В любую минуту Вы можете добавить свою новость - здесь.
Новости от наших партнёров в Вашем городе
123ru.net — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 123ru.net.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
123ru.net — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
123ru.net — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 123ru.net.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
123ru.net — ежедневник главных новостей Вашего города и Вашего региона. 123ru.net - новости в деталях, свежий, незамыленный образ событий дня, аналитика минувших событий, прогнозы на будущее и непредвзятый взгляд на настоящее, как всегда, оперативно, честно, без купюр и цензуры каждый час, семь дней в неделю, 24 часа в сутки. Ещё больше местных городских новостей Вашего города — на порталах News-Life.pro и News24.pro. Полная лента региональных новостей на этот час — здесь. Самые свежие и популярные публикации событий в России и в мире сегодня - в ТОП-100 и на сайте Russia24.pro. С 2017 года проект 123ru.net стал мультиязычным и расширил свою аудиторию в мировом пространстве. Теперь нас читает не только русскоязычная аудитория и жители бывшего СССР, но и весь современный мир. 123ru.net - мир новостей без границ и цензуры в режиме реального времени. Каждую минуту - 123 самые горячие новости из городов и регионов. С нами Вы никогда не пропустите главное. А самым главным во все века остаётся "время" - наше и Ваше (у каждого - оно своё). Время - бесценно! Берегите и цените время. Здесь и сейчас — знакомства на 123ru.net. . Разместить свою новость локально в любом городе (и даже, на любом языке мира) можно ежесекундно (совершенно бесплатно) с мгновенной публикацией (без цензуры и модерации) самостоятельно - здесь.
123ru.net — международная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Smi24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.