Vuosi 2018 on vapaapäiväkikkailijan toivevuosi – Tarjolla useita mahdollisuuksia pitkiin viikonloppuihin
Liikkuvia pyhäpäiviä osuu arkipäiviin enimmäismäärä.
Liikkuvia pyhäpäiviä osuu arkipäiviin enimmäismäärä.
Katoliset aktivistit kehottivat ihmisiä osoittamaan mieltään presidentti Joseph Kabilaa vastaan sunnuntain messun jälkeen.
Vuosi 2017 oli kotimaisessa viihdemaailmassa skandaalinpoikasten kulta-aikaa. Jari Sillanpään huumekäry oli yksi Iltalehden vuoden luetuimpia viihdeuutisia. Elokuussa Seiska-lehti uutisoi rallitähti Jari-Matti Latvalan kihlatun, entisen chat-juontajan Maisa Torpan kiristäneen taannoin rahaa entisiltä seurustelukumppaneiltaan. Lehden mukaan Torppa olisi väittänyt miehille tulleensa raskaaksi näille. Lehti kertoi Torpan pettäneen silloista aviomiestään tunnetun SM-liigakiekkoilijan kanssa ja vaatineen mieheltä 10 000 euroa... Читать дальше...
Papit simputtivat puolikuolleita punavankeja.Juttu on julkaistu Kansan Uutisissa 21.9.2007. Nuorin vuoden 1918 valkoisen terrorin vankileireillä kuollut oli alle vuoden ikäinen. Vauvallekaan ei annettu armoa, kun valkoisen terrorin kostoaalto pyrki murskaamaan sisällissodan hävinneen punaisen puolen niin, että se ei enää koskaan nousisi. Edellä mainittu. turkulainen poikavauva oli yksi 950 lapsesta, jotka saivat surmansa valkoisten vankileireillä kesällä […]
Helsingin Kansalaistorilla on suuri lasten ilotulitus illalla. Keräämme edelleen tietoa siitä, minne muualle lapsen kanssa voi mennä ja mitä paikkoja koiran kanssa välttää pääkaupunkiseudulla.
Ristomatti Hakolan suoritus oli Tour de Skillä miesten toisen etapin suomalainen ilonaihe
Brittihiihtäjä Andrew Musgrave kertoi Twitterissä dramaattisesta aamustaan. Musgraven oli tarkoitus mennä normaaliin tapaan autolla Lenzerheiden kisapaikalle, jossa tänään oli vuorossa miesten 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisa. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos heti kättelyssä. - Bussi oli kolaroinut ja tukkinut tien hotellillemme tänään aamulla, joten emme päässeet pois autolla. Minun oli pakko juosta päätielle ja liftata, jotta pääsisin kisaan, Musgrave kirjoitti Twitterissä julkaisemansa peukkukuvan yhteyteen.
Valtteri Bottas lomailee tällä hetkellä Etelä-Afrikassa Emilia-vaimonsa kanssa. Instagramissa on julkaistu kuva, jossa pariskunta on maassa makaavan gepardin vieressä. Seurueessa on myös kaksi muuta jäsentä, joista toinen on juuri silittämässä kissapetoa. Ympärillä näkyy metalliverkkoa, ja takana näyttäisi olevan useita vastaavia rakennuksia.
Mielenosoituksissa huudettiin kuolemaa Iranin uskonnolliselle johtajalle. Turvallisuusjoukot varoittivat vastaiskusta, mikäli levottomuudet jatkuvat.
Kuluneena vuonna Ruotsissa juhlittiin myös Suomea. Ruotsin hovi on julkaissut Instagramissaan videon, jolla se toivottaa hyvää uutta vuotta. Videolle on koottu parhaat palat kuningasperheen kuluneesta vuodesta. Videolla nähdään muun muassa valtioiden päämiehiä, jota kuninkaalliset ovat vuoden varrella tavanneet. Yksi heistä on Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka vieraili rouva Jenni Haukion kanssa loppukesällä Tukholmassa Suomi 100-juhlien merkeissä.
Vuosi 2018 otetaan vastaan ilotulituksin ympäri maailman – Helsinki paketoi juhlavuoden 40 000 euron ilotulituksella.
Suomalainen designlasi oli haluttua ja hintavaa, mutta myös Muumi-esineet olivat yllättävän arvokkaita. Antiikin ammattilainen Oliver Backman kertoo videolla, millaisilla esineillä on nyt kysyntää. Vaikka posliininen koriste-esine ei miellyttäisi omaa silmää, sitä ei kannata heittää roskiin tutkimatta.
Muista nämä, jos ja kun retkahdat uudenvuodenlupauksestasi. Lupasitpa sitten vähentää makeisten syöntiä tai liikkua enemmän, jossain vaiheessa alkavaa uutta vuotta joudut kohtaamaan karun tosiasian: olet lipsunut ja sallinut itsellesi asioita, joista sinun olisi pitänyt kieltäytyä. Oli kyseessä sitten kokonainen levyllinen Fazerin sinistä tai iltalenkin sijaan sohvanpohjalle jääminen, älä anna sen lannistaa. Jokainen retkahtaa toisinaan.
Aloita uusi vuosi kunnon meikki-inspiraatiolla ja uusilla kauneusideoilla. Seuraa näitä kauneusvaikuttajia Instagramissa! Luonnottomat Instagram-meikit loistavat poissaolollaan tällä tilillä. Katie Jane Hughes tekee kuulaudesta taidetta. Kiinnostavan meikkaajan tavaramerkki on kuulaan meikkipohjan lisäksi pörheät kulmakarvat, runsaat ripset ja yksinkertaisuudessaan coolit silmä- ja huulimeikit. Nadine käyttää värikkäissä mutta simppeleissä meikeissään todella luovuuttaan. Arkimeikkivinkkejä ei häneltä ehkä juurikaan heru... Читать дальше...
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan Salon keskustan vesikatko kestää sunnuntai-iltaan asti. Osa Salon keskustan asukkaista on ilman vettä, osassa kiinteistöistä vedenpaine on laskenut. Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan, että vedenjakelun ongelma johtuu vesijohdon runkoputken katkeamisesta Tehdaskadulla. Vuotokohta on löydetty ja sitä korjataan parhaillaan. Pelastuslaitoksen mukaan tie on poikki Tehdaskadulla sunnuntaina iltapäivällä, koska alikulku on täynnä vettä.
Tänä vuonna Ilmajoella sijaitseva Sikana Oy voitti Euroopan paras sikojen hyvinvointisikala -tittelineurooppalaisen EU Pig- projektin parhaat käytännöt -kilpailussa. Kisa on jälleen käynnissä.
Dario Cologna ja muut sveitsiläishiihtäjät hyötyvät kotiladuistaan, koska asuvat korkealla vuoristossa ja treenaavat Tour de Skin paikkakunnilla. Sveitsin Dario Cologna voitti sunnuntaina miesten 15 kilometriä Tour de Skillä ja joukkuekaveri Jonas Baumann oli yhdestoista. Lauantaina naisten sprintissä Sveitsin Laurien Van der Graaff voitti, Nadine Fähndrich oli kolmastoista, ampumahiihtäjä Selina Gasparin kahdeksastoista ja Nathalie Von Siebenthal 23:s.
Köyhistä maista tulleet naiset paikkaavat terveyden- ja sosiaalihuollon aukkoja monissa vauraissa maissa, mutta ovat itse usein vailla kaikkea turvaa, Maailman terveysjärjestö WHO sanoo. Asianmukainen työsopimus on alle 15 prosentilla kotona tapahtuvaa hoivatyötä tekevistä koko maailmassa. Vanhuksia, lapsia, vammaisia tai sairaita kotona hoitavat ovat usein ulkomaalaisia. Italiassa osuus on jopa 90 prosenttia, Kreikassa 75, Espanjassa 65 […]
Isäntä seurasi jälkiä kaksi tai kolme kilometriä. Sitten ne kääntyivät metsään.
Ristomatti Hakola povasi Iivo Niskaselle voittoa ennen Tour de Skin toista etappia. Niskanen oli seitsemäs. Oliko suomalaismestarin suksissa vikaa? Ristomatti Hakola povasi joukkuekaverilleen Iivo Niskaselle voittoa Tour de Skin toiselta etapilta sunnuntaina. Niskanen oli lopputuloksissa seitsemäs. - Olen vähän pettynyt. Se varmaan voittaa huomenna, Hakola sanoi virnistellen.
Britannian hallitus on julkaissut neljän tulevan ritarin nimet. Beatlesin ex-rumpali Ringo Starr, 77, on yksi niistä neljästä, jotka saavat vuodenvaihteessa ritarin arvonimen. Asiasta ilmoitti Britannian kabinetti perjantaina. Ritariksi tittelöidään myös Bee Gees -yhtyeen kitaristi Barry Gibb.
Pelastuslaitos on keskustellut sähkökatkoista kärsivien kuntien kanssa siitä, miten tilanteen edelleen pitkittyessä asukkaiden veden jakelu ja lämmin tila järjestetään. Lähinnä Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa on edelleen noin 3 400 asiakasta vailla sähköä. Eniten ongelmia on Suomussalmella, jossa on lähes 1 400 asiakasta sähköttömänä. Satoja asiakkaita on ilman sähköä Hyrynsalmella, Ristijärvellä ja Puolangalla.
Jämin Jänteen mies teki uransa parhaan suorituksen normaalimatkan kilpailussa. Hän oli sijalla 12 Tourin toisella etapilla. Jämin Jänteen mies Ristomatti Hakola sai isältään piinaavan huudon kesken Tour de Skin toisen etapin. Hakolan isä oli radan korkeimmalla kohdalla kannustamassa poikaansa.
Miten automaailma muuttui vuonna 2017? Poimimme viisi vuoden tärkeintä autouutista, jotka kertovat, mihin automaailma on menossa. Muutoksen tahti on nyt nopea.
Vaikka monella meistä kännykän kalenteri on korvannut perinteisen taskukalenterin, seinällä saattaa silti vielä roikkua paperinen kalenteri.
123ru.net — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 123ru.net.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
123ru.net — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
123ru.net — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 123ru.net.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
123ru.net — ежедневник главных новостей Вашего города и Вашего региона. 123ru.net - новости в деталях, свежий, незамыленный образ событий дня, аналитика минувших событий, прогнозы на будущее и непредвзятый взгляд на настоящее, как всегда, оперативно, честно, без купюр и цензуры каждый час, семь дней в неделю, 24 часа в сутки. Ещё больше местных городских новостей Вашего города — на порталах News-Life.pro и News24.pro. Полная лента региональных новостей на этот час — здесь. Самые свежие и популярные публикации событий в России и в мире сегодня - в ТОП-100 и на сайте Russia24.pro. С 2017 года проект 123ru.net стал мультиязычным и расширил свою аудиторию в мировом пространстве. Теперь нас читает не только русскоязычная аудитория и жители бывшего СССР, но и весь современный мир. 123ru.net - мир новостей без границ и цензуры в режиме реального времени. Каждую минуту - 123 самые горячие новости из городов и регионов. С нами Вы никогда не пропустите главное. А самым главным во все века остаётся "время" - наше и Ваше (у каждого - оно своё). Время - бесценно! Берегите и цените время. Здесь и сейчас — знакомства на 123ru.net. . Разместить свою новость локально в любом городе (и даже, на любом языке мира) можно ежесекундно (совершенно бесплатно) с мгновенной публикацией (без цензуры и модерации) самостоятельно - здесь.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.