Prinssi Harryn ja Meghan Marklen häät järjestetään 19. toukokuuta. Samana päivänä järjestetään maailman vanhimman yhä pelattavan jalkapalloturnauksen FA cupin finaaliottelu Lontoon Wembleyllä. FA cupin finaalin päivämäärä julkaistiin puolisen vuotta sitten.
Jalkapallofanit huomauttivatkin nopeasti häiden ajankohdan ilmoittamisen jälkeen, että FA cupin perinteet eivät taida kulkea tulevana toukokuuna entiseen malliin.
Ihmiset juoksivat paniikissa Schipholin lentoaseman aulassa kuultuaan poliisien laukaukset. Aula evakuoitiin, mutta kukaan sivullinen tai poliisi ei loukkaantunut.
Lauri Tähkä on tunnettu suomalainen muusikko. Tähkä kiertää parhaillaan Suomea Revohka-yhtyeensä kanssa. Lauri Tähkä kiertää parhaillaan Suomea yhtyeensä kanssa. Nyt mies on julkaissut kiertueeltaan kuvan kakusta. Kakussa on kukkia ja Laurin itsensä kuva. Saatteeksi Tähkä on kirjoittanut:
- Vien sut täältä kotiin kakku.
Suomalaisbändi Tuuletarta voi pian kuulla suosikkisarjan trailerissa. Game of Thrones kuuluu kaikkien aikojen menestyneimpiin televisio-ohjelmiin. Nyt suosikkisarjan tekijät ovat ryhtyneet yhteistyöhön suomalaisen Tuuletar -yhtyeen kanssa. Yhtyeen Alku-kappale tullaan kuulemaan Game of Thronesin trailereilla. Trailereilla mainostetaan pian ilmestyvää DVD-boksia kansainvälisesti. Kyseinen traileri tulee Bafe's Factory levy-yhtiön mukaan näkymään ympäri maailmaa televisiossa ja nettimainoksina.
Bafe's... Читать дальше...
Suositulla ulkoilualueella sattunut luontohetki ehti tallentua myös kameralle. Petri Pylkkänen oli perjantaina puoliltapäivin menossa moottoriurheilukeskukseen Kotkan Kymissä, kun tien yli jolkotti susi.
Susi pysähtyi läheiselle parkkialueelle nuuskimaan, ja myös Pylkkänen pysäytti autonsa parkkialueelle. Auton pysähtyessä susi siirtyi vain hieman etäämmäs viereiselle hakkuualueelle ja kääntyi tuijottamaan Pylkkästä.
Presidentti Tarja Halonen palasi IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa vuoden 2003 dramaattisiin käänteisiin. Pääministeri Anneli Jäätteenmäki joutui tuolloin kesällä eroamaan ns. Irak-vuotojupakan takia oltuaan virassa vain muutamia kuukausia.
Erikoistoimittaja Susanne Päivärinta kysyi Haloselta, olisiko Jäätteenmäki kenties ollut vaikeampi heivata pois pääministerin paikalta, jos hän olisi ollut mies.
Sport onnistui tyrmäämään Tapparan kotijäällään lukemin 4-0. Nousujohteista pelaamista viime aikoina esittänyt kotijoukkue ei taipunut ennakkosuosikille Sport-kannattajaryhmä Red Armyn 30-vuotisjuhlapelissä.
Tunnelma palasi Vaasan Kuparisaareen. Sport pelasi pitkästä aikaa ehjän ottelun ja Sport-fanit saivat aihetta juhlaan. Jos vielä reilu viikko sitten ihmeteltiin, miksi hallissa on hiljaista, oli meininki muuttunut sittemmin hyvin erilaiseksi.
Ässät lähti joulutauolleen neljänneltä sijalta. Hyvä saavutus, mutta parempaakin voi olla luvassa. Sakari Salmisen johdolla patapakasta puuttuu kuusi pelaajaa loukkaantumisten vuoksi. Jos miehet tervehtyvät ja palaset loksahtavat, Ässissä on ainesta vahvaan kevääseen.
Poissaolot ovat tarjonneet mahdollisuuksia muille miehille. Omaan mahdollisuuteensa on tarttunut muun muassa Teemu Vuorisalo.
Saksalaisketju Lidlissä hyllyille halutaan muutoksen myötä pienpanimoiden erikoisoluita. Alkoholilain uudistuksen myötä Suomessa saa pian myydä vahvempia oluita ja niin sanottuja limuviinoja ruokakaupoissa mahdollisesti jo ensi vuoden alusta alkaen. Todennäköisesti nopealla aikataululla voimaan astuva lakimuutos haastaa panimoyrittäjiä, mutta uutta aikaa odotetaan sen lisäksi myös kaupoissa.
Saksalaisketju Lidl kertoo olevansa tyytyväinen eduskunnan perjantaiseen äänestystulokseen.
JYP nuiji HPK:n Jyväskylässä hyvällä pelillä 4-1. Ottelun viimeinen maali kuvasi peliä pienoiskoossa. HPK:lle sattui yksi monista kiekonmenetyksistä, tällä kertaa siniviivalla Mathias Porselandille. Antti Suomela pääsi iskemään kiekon tyhjiin.
Suomela (1+2) yhdessä Joonas Nättisen (1+1) ja Jani Tuppuraisen (1+1) kanssa oli suunnannäyttäjä koko JYPin joukkueelle. Varsinkin kaksi maaleista oli todella hienoja klap-klap-maaleja.
Kolme metsuria joutui Espoon Järvenperässä perjantaina onnettomuuteen kesken työpäivän. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos sai hieman ennen kello yhtä päivällä ilmoituksen, jonka mukaan metsureiden puominosturin kori oli pudonnut alaspäin.
Kori oli alkujaan noin 10 metrin korkeudessa ja tippui äkillisesti alaspäin viiden metrin verran kolme metsuria kyydissään. Metsurit jäivät metrien korkeudessa roikkuvaan koriin jumiin ja soittivat itselleen apua, koska eivät päässeet alas omin avuin.
Ilveksen ja TPS:n kohtaaminen oli täynnä tunnetta. Erityisesti toisen erän lopussa Ilveksen Jarkko Parikan kyseenalainen taklaus Elmeri Eroseen nostatti metelin. Tilanteen jälkeen toinen turkulaispakki Martin Berger luisteli tilanteeseen - hanskat tippuivat ja painit olivat valmiit. Molemmat lähtivät 2+10 minuutin istunnolle.
Teemu Rautiainen teki ottelun avausmaalin ensimmäisen erän viimeisellä sekunnilla kahden miehen ylivoimalla, jonka kotijoukkue sai TPS:n otettua kaksi samanaikaista jäähyä.
Parlamentin enemmistö esittää, että huumeidenkäyttäjiä ei enää rangaistaisi, vaan heidät ohjattaisiin hoitoon. Norjan parlamentin enemmistö on kuluvalla viikolla sitouttanut maan hallituksen huumeiden käyttäjiä hoitoon vankeusrangaistusten sijaan.
- Parlamentti haluaa lopettaa kärsivien ihmisten rankaisemisen, ja sen sijaan auttaa heitä saamaan tarvitsemaansa hoitoa, sanoo Sosialistisen vasemmistopuolueen kansanedustaja Nicholas Wilkinson
.
Perjantai-illan ainoassa Korisliigan näytöksessä Helsinki Seagulls isännöi KTP:ta. Kolmisen jaksoa tasaisena kulkenut kamppailu kääntyi lopulta isäntien vahvan toisen puolikkaan ansiosta Seagullsille lukemin 94-69 (39-34).
Mikko Kousa, Casimir Jürgens, Alex Lindroos, Roni Rukajärvi, Aleksi Ek ja Waltteri Ruuskanen. Näiden Pelicansin puolustajien yhteenlaskettu pelimäärä liigan runkosarjassa ennen Kärppien kohtaamista oli 470 ottelua. Kun kuusikosta pyyhkii Kousan nimen yli, pelimäärä tippuu lukemaan 122.
Vaikka vastassa oli sarjan tehokkain hyökkäyskalusto, selvisi lahtelaisjoukkue kuivin jaloin ja voitti 3-1. Olkoonkin, että oululaisilta puuttui muun muassa maajoukkueen mukana olevat tehomiehet Julius Junttila, Mikael Ruohomaa sekä Miika Koivisto.
Viime otteluissaan pahasti rämpineen Rauman Lukon peli alkaa elpyä. Perjantaina Lukko kaatoi kotikentällään Helsingin IFK:n puolustaja Johan Motinin ylivoimamaalilla ja nousi taas "elävien joukkoon".
Syötön vähän ennen ottelun puoltaväliä syntyneeseen voittomaaliin ruotsalaispuolustajalle tarjoili Lukon nimihankinta, 278 NHL-ottelua pelannut sentteri Chris VandeVelde. Tehopiste oli 30-vuotiaalle amerikkalaiselle ensimmäinen Liigassa. Viime kaudella hän pelasi 81 ottelua Philadelphia Flyersin paidassa tehoin 6+9.
Ultra Bra esiintyi Helsingissä 15.12. Keikalla kuultiin rakkaita kappaleita ja nähtiin upeita erikoistehosteita. Ultra Bra Iltalehden haastattelussa kesällä 2017.
Ultra Bra oli suomalainen pop- ja rockyhtye, joka teki paluun vuosien jälkeen kesällä 2017. Tänään yhtye esiintyi yhdessä jälleen. Lisää esiintymisiä ei ole luvassa, Terho Kokkonen kertoi Iltalehdelle tällä viikolla.
Sport johti Tapparaa 2-0 kahden erän jälkeen. Toisessa erässä nähtiin myös harvinainen tilanne, kun Marko Ojanen sai kiekosta
päähänsä. Kenttätapahtumia on vaasalaisten yllätysjohdon lisäksi riittänyt. Toisen erän alkupuoliskolla Tapparan vaihtoaitoissa seisoskellut apuvalmentaja Marko Ojanen sai kiekon kasvoihinsa. Tilanteesta selvittiin kuitenkin pelkällä pyyhkeellä ja jääpusseilla, vaikka Ojanen tovin itseään keräilikin.
Erän lopulla vaasalaisista Tommi Tikka esitti melko selvältä näyttäneen jalkapyyhkäisyn Tapparan Aleksi Saloseen... Читать дальше...
Levin hissihankinta etenee oikeuteen, myös Antti Rinne joutuu todistamaan, kirjoittaa Iltalehden Juha Ristamäki. Oulun syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä Sari Anttonen ilmoitti keskiviikkona, että hän nostaa syytteen Levin hissiyhtiön toimitusjohtajan Jouni Palosaaren toimista.
Syyte tulee luottamusaseman väärinkäytöstä. Se koskee Levin etelärinteen hissihankintaa, johon liittyen Anttonen epäilee Palosaaren "vuotaneen toisen hissivalmistajan luottamuksellisia tietoja kilpailevalle hissivalmistajalle... Читать дальше...
Kuvat vievät matkalle Englannista Georgian vuoristoon ja aina Thaimaahan asti.
Wiki Loves Monuments -valokuvakilpailu keräsi jälleen upeita otoksia maailman nähtävyyksistä. Kilpailuun lähetettiin tänä vuonna yli 245 000 kuvaa 54 eri maasta. Lopulta kansainvälinen tuomaristo valitsi kuvista viisitoista parasta.
Osallistuessaan kilpailuun, lahjoittavat kuvaajat otoksensa vapaaseen käyttöön alaisuudessa.
Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России
123ru.net — ежеминутные новости с ежедневным архивом. Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Не нравится, не хотите слышать — не читайте, читаете — будьте взаимно вежливы и корректны в своих высказываниях. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. 123ru.net — обозреватель новостей. Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть —онлайн с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии. 123ru.net — живые новости в живом эфире! Быстрый поиск от 123ru.net — это не только возможность первым узнать, но и преимущество сообщить срочные новости мгновенно на любом языке мира и быть услышанным тут же. В любую минуту Вы можете добавить свою новость - здесь.
Новости от наших партнёров в Вашем городе
123ru.net — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 123ru.net.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
123ru.net — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
123ru.net — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 123ru.net.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
123ru.net — ежедневник главных новостей Вашего города и Вашего региона. 123ru.net - новости в деталях, свежий, незамыленный образ событий дня, аналитика минувших событий, прогнозы на будущее и непредвзятый взгляд на настоящее, как всегда, оперативно, честно, без купюр и цензуры каждый час, семь дней в неделю, 24 часа в сутки. Ещё больше местных городских новостей Вашего города — на порталах News-Life.pro и News24.pro. Полная лента региональных новостей на этот час — здесь. Самые свежие и популярные публикации событий в России и в мире сегодня - в ТОП-100 и на сайте Russia24.pro. С 2017 года проект 123ru.net стал мультиязычным и расширил свою аудиторию в мировом пространстве. Теперь нас читает не только русскоязычная аудитория и жители бывшего СССР, но и весь современный мир. 123ru.net - мир новостей без границ и цензуры в режиме реального времени. Каждую минуту - 123 самые горячие новости из городов и регионов. С нами Вы никогда не пропустите главное. А самым главным во все века остаётся "время" - наше и Ваше (у каждого - оно своё). Время - бесценно! Берегите и цените время. Здесь и сейчас — знакомства на 123ru.net. . Разместить свою новость локально в любом городе (и даже, на любом языке мира) можно ежесекундно (совершенно бесплатно) с мгновенной публикацией (без цензуры и модерации) самостоятельно - здесь.
123ru.net — международная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Smi24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.