Manchester Unitedin manageri José Mourinho piti 2-1-vierasvoiton Old Traffordilta hakennutta Manchester Cityä onnekkaana. Todellisuudessa Mourinhon United oli jatkuvasti askeleen sinipaitaisia vieraitaan jäljessä. City piti palloa 65-prosenttisesti ja vei laukaukset 11-7. Maalia kohti lauotut vedot menivät niin ikään vieraille lukemin 8-5.
City teki molemmat osumansa United-pelaajien virheiden tarjoilemina. Syyttävä sormi osoitti ottelun jälkeen kotijoukkueen kärkipelaajaa Romelu Lukakua, joka ei... Читать дальше...
McLaren esitteli uuden Senna-auton, jota se kehuu mallistonsa kaikkien aikojen aggressiivisimmaksi menopeliksi. Katuautossa on neljälitrainen kaksoisturboahdettu V8-moottori, josta löytyy peräti 800 hevosvoimaa.
Kyseessä tulee olemaan keräilyharvinaisuus, sillä Senna-autoja valmistetaan vain 500 kappaletta. Se esitellään yleisölle ensi keväänä Geneven autonäyttelyssä. Britanniassa autoa tullaan myymään 750 000 punnalla eli noin 856 000 eurolla.
Palomestarin mukaan oli onni, että kerrostalon porraskäytävään oli asennettu jälkikäteen savunpoistolaitteet. Kaksi ihmistä loukkaantui kerrostalon huoneiston tulipalossa Kirkkonummella sunnuntaina. Palokunta sai hälytyksen tulipalosta hieman kello 20 jälkeen.
- Kirkkonummen keskustassa sijainneessa kerrostalossa syttyi voimakas huoneistopalo. Siinä loukkaantui kaksi ihmistä. Jouduimme evakuoimaan yhteistyössä poliisin kanssa 30-50 ihmistä, kertoo päivystävä palomestari Riku Rantala Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta.
Mielenosoittajat vastustavat Trumpin päätöstä siirtää Israelin lähetystö Jerusalemiin. Yhdysvaltojen Libanonissa olevan suurlähetystön ulkopuolella on mellakoitu rajusti sunnuntaina. Mielenosoittajat vastustavat presidentti Donald Trumpin päätöstä siirtää USA:n Israelin suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin.
Mielenosoittajat yrittivät tunkeutua lähetystörakennukseen ja mellakkapoliisit käyttivät kovia otteita saadakseen mielenosoittajat kuriin.
Myös Keski-Euroopassa riehuva myrsky on viivästyttänyt joitakin lähteviä lentoja tänään. Harvinainen talvisalamointi on saattanut iskeä Wizz Airin lentoon Puolan Gdanskista Turkuun hieman ennen puoltapäivää, kertoo Turun Sanomat. Kone laskeutui normaalisti Turkuun, mutta seisoo edelleen kentällä sakeassa lumisateessa.
Lennon piti lähteä takaisin Gdanskiin klo 12:40.
Palomestarin mukaan oli onni, että kerrostalon porraskäytävään oli asennettu jälkikäteen savunpoistolaitteet. Kaksi ihmistä loukkaantui kerrostalon huoneiston tulipalossa Kirkkonummella sunnuntaina. Palokunta sai hälytyksen tulipalosta hieman kello 20 jälkeen.
- Kirkkonummen keskustassa sijainneessa kerrostalossa syttyi voimakas huoneistopalo. Siinä loukkaantui kaksi ihmistä. Jouduimme evakuoimaan yhteistyössä poliisin kanssa 30-50 ihmistä, kertoo päivystävä palomestari Riku Rantala Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta.
Marlon Moraes tyrmäsi eilen Aljamain Sterlingin heti UFC-matsin avauserässä. Kello oli käynyt vasta 67 sekuntia, kun Moraes yritti potkaista Sterlingiä. Monotus näytti kuitenkin hieman epäonnistuneen, sillä Sterling yritti samaan aikaan hyökätä brasilialaisen jalkoihin. Niinpä Moraesin polvi osui jamaikalaistaistelijaa suoraan leukaan. Sterling nukahti välittömästi, eikä ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä.
Erikoinen tyrmäys sai UFC-fanit innostumaan.
Presidentti herää klo 5.30 ja alkaa katsoa kaapelikanavia. New York Times on selvittänyt presidentti Donald Trumpin päivärytmiä varsin seikkaperäisesti. Hän herää suunnilleen klo 5.30 joka aamu noin viiden tunnin yöunien jälkeen.
Herättyään Valkoisen talon päämakuuhuoneessa hän laittaa ensimmäiseksi päälle uutiskanava CNN:n katsoakseen tuoreimmat uutiset. Trump on syyttänyt toistuvasti CNN:ää valeuutiskanavaksi.
Bahrainin rahaliikenteelle luvataan läpinäkyvyyttä. Mielipiteitä jakanut suurmoskeijahanke nousee taas esiin, kun Sörnäisiin Hanasaaren voimalaitoksen kupeeseen sijoittuva alustava aluevaraus tulee kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn tiistaina. Virkamiesesittelyssä ehdotetaan alueen varaamista kahdeksi vuodeksi jatkoselvittämistä ja arkkitehtuurikilpailun järjestämistä varten.
2 300 neliömetrin moskeijan ja 13 000 neliömetrin monitoimikeskuksen mittakaava on järeä rahoituksenkin suhteen. Ruotsin... Читать дальше...
Paluun Espanjan liigaan tehnyt Taru Tuukkanen aloitti pelinsä Zaragozassa upeasti johdattaen joukkueensa komeaan voittoon. Hyviä uutisia kuului myös Saksasta, jossa Annika Holopaisen Wasserburg selvitti tiensä Saksan cupin puolivälieriin.
Kalle Rovanperän rallikausi ei olisi voinut päättyä paremmin. Vasta 17-vuotias rallilupaus kaasutteli eilen Ford Fiestalla Memorial Pucci Grossi -kisan voittoon. Tänään nuorukainen valtasi korkeimman korokkeen Memorial Bettega -karkeloissa.
- Mahtava viikonloppu Bologna Motorshowssa! Rovanperä hehkuttaa Twitterissä.
Kalle Rovanperän rallikausi ei olisi voinut päättyä paremmin. Vasta 17-vuotias rallilupaus kaasutteli eilen Ford Fiestalla Memorial Pucci Grossi -kisan voittoon. Tänään nuorukainen valtasi korkeimman korokkeen Memorial Bettega -karkeloissa.
- Mahtava viikonloppu Bologna Motorshowssa! Rovanperä hehkuttaa Twitterissä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan maanantai on Suomessa suureksi osaksi välipäivä sateiden osalta, mutta tiistaina sateet tulevat
niskaan. Suomeen saapuu tiistaina lounaasta sadealue, joka leviää maan etelä- ja keskiosaan.
- Tiistaina sateet tulevat niskaan, sillä on tulossa voimakkaan näköinen sadealue. Se käynnistyy ensin lumisateena, mutta vaihtuu päivän edetessä vedeksi tai rännäksi ainakin Etelä-Suomessa, kertoo metereologi Jesse Heikkilä.
Valtteri Bottas sijoittui ensimmäisellä Mercedes-kaudellaan MM-pisteissä toiseksi, mutta F1-tallien tallipäälliköt arvostivat
suomalaisen vasta sarjan 10. parhaaksi kuljettajaksi. Unelmasiirron Williamsilta Mercedekselle viime talvena saanut Valtteri Bottas ajoi ensimmäisen kerran paalupaikalle jo kauden kolmannessa osakilpailussa Bahrainissa. Ensimmäinen voitto tuli kaksi viikkoa myöhemmin Venäjällä.
Kaikkiaan Bottas ajoi neljä paalupaikkaa ja juhli voittoa kolme kertaa. MM-taulukossa 28-vuotias... Читать дальше...
Trumpin viraltapanoon tarvitaan kaksi isoa asiaa: hänestä tulisi paljastua jotain hyvin raskauttavaa, ja republikaanien pitäisi laskea, että presidentin vaihtaminen on heidän etujensa mukaista.
Vuoden 2017 Tähdet, tähdet -ohjelman voittajaksi kruunattiin Elias Kaskinen.
Tähdet, tähdet -kilpailun voitti Elias Kaskinen. Ohjelman neljännen kauden finaalissa kilpailivat Elias Kaskinen ja Jannika B.
Finaalijakson vierailevana tuomarina nähtiin viime vuoden Tähdet, tähdet -voittaja Pete Parkkonen.
City pieksi Unitedin Manchesterin värikkäässä paikallistaistossa luvuin 2-1 (1-1). Manchesterin paikallistaisto oli klassista derbyfutista alusta loppuun. Dramaattisia epäonnistumisia seurasivat dramaattiset onnistumiset. Taistelu ei loppunut missään vaiheessa.
City hallitsi vierasjoukkueena ottelun avausjaksoa lähes mielin määrin. Kuvaavaa on, että peli ehti vanhentua peräti 45 minuuttia ennen kuin United sai aikaan ensimmäisen laukauksensa kohti Cityn maalia.
Elias Kaskinen laittoi kaiken peliin Tähdet, tähdet -finaalissa Elias Kaskinen esiintyi ohjelman kahdessa ensimmäisessä numerossa normaaleissa hiuksissaan.
Viimeisessä esityksessä, Backstreet Boysin Everybody-kappaleessa Kaskisen hiukset olivat saaneet käsittelyn ja ne olivat aivan lyhyet.
Noin 70-vuotias mies katosi lähdettyään kävelylenkille sunnuntaina iltapäivällä. Sisä-Suomen poliisi kaipaa yleisön apua Tampereella.
Poliisi kertoo tiedotteessaan 71-vuotiaan miehen kadonneen sunnuntaina kello 14 lähdettyään kävelylenkille Tampereen Hatanpään puistosairaalasta, eikä hän ole palannut takaisin.
Helsingin suurmoskeijahanke tulee tiistaina ensimmäistä kertaa poliittiseen käsittelyyn. Iltalehti listasi kiistellyn
moskeijahankkeet kiistakysymykset. Virkamiesten valmistelema kaupunkiympäristölautakunnan esitysehdotus on lähtökohtaisesti myönteinen hankkeen etenemiselle. Esitysehdotuksen mukaan lautakunta esittäisi kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus varaa Oasis-säätiölle alueen ”moskeija- ja monitoimikeskus-hankkeen toteutusedellytysten jatkoselvittämistä ja arkkitehtikilpailun järjestämistä varten”. Читать дальше...
Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России
123ru.net — ежеминутные новости с ежедневным архивом. Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Не нравится, не хотите слышать — не читайте, читаете — будьте взаимно вежливы и корректны в своих высказываниях. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. 123ru.net — обозреватель новостей. Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть —онлайн с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии. 123ru.net — живые новости в живом эфире! Быстрый поиск от 123ru.net — это не только возможность первым узнать, но и преимущество сообщить срочные новости мгновенно на любом языке мира и быть услышанным тут же. В любую минуту Вы можете добавить свою новость - здесь.
Новости от наших партнёров в Вашем городе
123ru.net — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 123ru.net.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
123ru.net — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
123ru.net — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 123ru.net.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
123ru.net — ежедневник главных новостей Вашего города и Вашего региона. 123ru.net - новости в деталях, свежий, незамыленный образ событий дня, аналитика минувших событий, прогнозы на будущее и непредвзятый взгляд на настоящее, как всегда, оперативно, честно, без купюр и цензуры каждый час, семь дней в неделю, 24 часа в сутки. Ещё больше местных городских новостей Вашего города — на порталах News-Life.pro и News24.pro. Полная лента региональных новостей на этот час — здесь. Самые свежие и популярные публикации событий в России и в мире сегодня - в ТОП-100 и на сайте Russia24.pro. С 2017 года проект 123ru.net стал мультиязычным и расширил свою аудиторию в мировом пространстве. Теперь нас читает не только русскоязычная аудитория и жители бывшего СССР, но и весь современный мир. 123ru.net - мир новостей без границ и цензуры в режиме реального времени. Каждую минуту - 123 самые горячие новости из городов и регионов. С нами Вы никогда не пропустите главное. А самым главным во все века остаётся "время" - наше и Ваше (у каждого - оно своё). Время - бесценно! Берегите и цените время. Здесь и сейчас — знакомства на 123ru.net. . Разместить свою новость локально в любом городе (и даже, на любом языке мира) можно ежесекундно (совершенно бесплатно) с мгновенной публикацией (без цензуры и модерации) самостоятельно - здесь.
123ru.net — международная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Smi24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.