Linnanmäen Vekkula siirtyy Vihdin Puuhaparkiin – Irtaimisto myytiin nettihuutokaupassa
Puuhapark aikoo uudistaa Vekkulaa harkitusti.
Puuhapark aikoo uudistaa Vekkulaa harkitusti.
Verkkouutiset nosti tikunnokkaan sote-asiantuntijoiden minä-muotoiset, mutta keskenään yhteneväiset lausunnot valinnanvapaudesta. Tanja Saxellin mukaan kannanotto olisi voitu antaa myös yhteisenä, mutta työryhmältä oli pyydetty nimenomaan henkilökohtaisia lausuntoja.
EU-komissio ryhtyi poikkeukselliseen kurinpitomenettelyyn Puolaa vastaan. EU-komissio on jo pidempään yrittänyt taivuttaa Puolaa lopettamaan oikeuslaitoksen riippumattomuutta horjuttavien lakien säätämisen. Puolan konservatiivihallitus ei kuitenkaan ole suostunut taipumaan, vaan syyttää komissiota poliittisesta ajojahdista.
Kuluttaja-asiamies on tehnyt poliisille tutkintapyynnön psykologian alan koulutusyriityksen markkinoinnista. Kuluttaja-asiamies tiedotti torstaina epäilevänsä, että Helsingin Psykoterapiainstituutti Oy on markkinoinut koulutustaan harhaanjohtavasti psykologian opiskelijoille. Asiamiehen mukaan yritys on antanut ymmärtää, että koulutuksen saanut voisi hakea psykoterapeutin toimilupaa tai oikeutta käyttää ammattinimikettä. Asiamies toteaa, että mainoslupaukset ovat suorassa ristiriidassa viranomaisten kannanottojen kanssa.
Halusitpa kiihdyttää aineenvaihduntaa, aloittaa dieetin tai puhdistaa elimistöä muuten vain, tämän juoman nauttiminen illalla kannattaa ottaa tavaksi. Terveellisinä sekä edullisina terveyspommeina tunnetut sitruuna, kurkku, inkivääri sekä persilja muodostavat yhteen sekoitettuna nesteyttävän, puhdistavan sekä aineenvaihduntaa kiihdyttävän superjuoman.Esimerkiksi sitruunan on tiedetty jo pitkään kiihdyttävän vauhdittavan painonpudotusta, inkiväärin taas tiedetään puhdistavan myrkkyjä ja epäpuhtauksia esimerkiksi maksasta ja suolistosta. Читать дальше...
Tuomio osoittaa, että oikeuslaitoksen on täysin presidentin ohjailtavissa, sanoo tutkija Vladimir Pastuhov.
Kuningashuoneet Euroopassa ovat julkaisseet vuoronperään jouluisia kuvatervehdyksiä. Ruotsin kuningashuoneen joulutervehdyksessä peuhataan lumessa ja lasketaan mäkeä. Brittihovi puolestaan pönöttää studiossa. Belgian kuningashuoneen kuvassa on kauniisti koristeltu joulukuusi, jonka edessä kuninkaalliset poseeraavat.
Kimi Räikkönen ja Ferrari ovat olleet F1-historian mittapuulla harvinaisen tyytyväisiä toisiinsa. Kimi Räikkönen on taas ensi kaudella F1-sarjan vanhin kuljettaja. Lokakuussa 38 vuotta täyttänyt suomalainen on kantanut sarjan ikäpresidentin titteliä kaudesta 2014 lähtien, kun Räikköstä kolme vuotta vanhempi Mark Webber lopetti uransa kauden 2013 päätteeksi. Kausi 2018 on Räikköselle jo uran 16:s kuninkuusluokassa. Lukema voisi olla vielä komeampikin, mutta Räikkönen keskittyi vuosina 2010-2011 formuloiden sijaan rallin ajamiseen.
Korkeassa aallokossa keulasta alkoi tulla vettä sisään.
Tässä sote-yhtiössä ei makseta marmorilattioista eikä design-lampuista. Hintakilpailu on tullut nyt kunnolla myös sosiaali- ja terveyspalveluihin. Eturintamassa on oululainen yhtiö PerusTerveys, joka lupaa lääkäriin pääsyn 33 eurolla. Toimitusjohtaja Simo Lohen luoma lääkäriyhtiö on siis perustaksaltaan noin puolet halvempi kuin yksityislääkärit yleensä. Asiakas saa 33 euron omavastuuosuuden lisäksi Kela-korvauksen lääkärikäyntiin.
Teollisuusliitto on katkaissut neuvottelut mekaanisen metsäteollisuuden uudesta työehtosopimuksesta. Teollisuusiitto on julistanut alalle ylityökiellon, joka astuu voimaan perjantaina klo 6 aamulla. Liiton tiedotteen mukaan ylityökielto jatkuu toistaiseksi. Sopimusneuvottelut Metsäteollisuus ry:n kanssa ovat sujuneet nihkeästi. Nykyinen sopimus päättyi marraskuun lopussa.
Vervoort on kärsinyt 14-vuotiaasta asti rappeuttavasta lihassairaudesta.
Suomessa on pakasteessa tuhansia alkioita. ”Meillä laki rajaa luovutukseen käytetyn alkion säilytysajaksi 15 vuotta”, sanoo erikoislääkäri Aila Tiitinen.
Kahden ja puolen tunnin jonotus palkittiin leivillä ja kakkupaloilla Helsingin Myllypurossa torstaina. - Tulimme jonottamaan kahdeksalta. Jos saisi joulupöytään jotakin ruokaa. On perhe, kuusi henkeä. Tästä jonosta on saanut aika hyvin. Joskus käydään muuallakin, työtön Minna tuumailee Iltalehdelle. Takana on kahden ja puolen tunnin jonotussessio, ja nyt Minna on pitkän jonon kärjessä. Seuraavaksi kärkijoukko ohjataan varaston edustalle, jossa on jonotettava vielä kymmenisen minuuttia ennen kuin pääsee sisään hakemaan ruokaa.
Ensimmäisessä rautateitse Kiinaan lähetettävässä sahatavaratoimituksessa menee noin 2 000 kuutiometriä.
Kaisa Mäkäräinen on ehtinyt kilpailukiireiden jälkeen fiilistellä jo tulevaa joulua. Ampumahiihtotähti julkaisi Instagramissa lämminhenkisen joulukuvan, jossa hän istuskelee takan edessä glögikuppi kädessään. - Pieni glögihetkeni. Joulunaika ei ole mitään ilman kotona nautittua perinteistä marjajuomaa, Mäkäräinen kirjoitti kuvan yhteyteen.
Yli kolme vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen Magic Leap on vihdoin julkaissut tarkempaa tietoa AR-laseistaan. Lisätty todellisuus tulee olemaan entistä kovempi aihe ensi vuonna. Monet laitevalmistajat ovat kehittämässä omia ratkaisujaan AR-teknologioihin liittyen. Esimerkiksi Iltalehden hiljattain Lenovon Star Wars: Jedi Challenges -peli käyttää hyväkseen lisättyä todellisuutta. Nyt 1,9 miljardin dollarin rahoituksen kerännyt startup-yritys Magic Leap on vihdoin esitellyt omat AR-lasinsa, joiden kehittämiseen on mennyt jo yli kolme vuotta. Читать дальше...
Naisellinen ja vahva - no se on tietenkin fuksianpunainen! Time-lehden kansissa onkin viime aikoina riittänyt ihasteltavaa. Aikaisemmassa Person of the Year -numerossaan julkaisu seksuaaliseen häirintään kantaa ottaneita naisia, tuoreimmassa vuodenvaihteen numerossaan se taas nosti kanteen tämän naisnelikon. Tieteiskirjallisuusgenren klassikkoteokseen pohjautuvassa A Wrinkle in Time -elokuvassa esiintyvät Oprah Winfrey, Reese Witherspoon, Storm Reid ja Mindy Kaling ovat pukeutuneet mustiin ja poseeraavat mustaa taustaa vasten. Читать дальше...
YK:n yleiskokouksessa on äänestetty USA:n Jerusalem-päätöstä vastaan. YK:n yleiskokouksen hätäistunnossa äänestettiin selvästi USA:n toimia vastaan. Kokouksessa tuomittiin USA:n yksipuolinen päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi ja sanottiin, että Jerusalemia koskevat kysymykset pitää ratkaista neuvottelemalla. Päätöksellä ei voida pakottaa Yhdysvaltoja tekemään yhtään mitään. USA:n presidentti Donald Trump oli aiemmin ilmoittanut seuraavansa äänestystä ja uhannut kostaa Yhdysvaltoja vastaan äänestäville.
Julkista rahaa kisan järjestämiseen olisi tarvittu puoli miljoonaa euroa. Aika ei riittänyt vakuuden varmistumiseen.
Julkkikset ja bloggaajat lomailevat aurinkorannoilla ja me saamme samalla katsauksen tuleviin uikkaritrendeihin. Vuoden vaihteessa kannattaa suunnata katseensa joululomia viettävien julkkisten ja bloggaajien rantatyyleihin. Uikkarimuodissa näyttäisivät kiinnostavan sporttiset biksut, simppelit kokouikkarit ja valkoinen väri. KUVAT SPLASH/AOP
Myös Uzbekistanin entisen presidentin tyttären rahat jäädytetään korruption vuoksi.
Katherine Heigl, 39, kertoo tuoreessa Instagram-päivityksessään nuorimman lapsensa alkutaipaleesta. Katherine Heigl on kolmen lapsen äiti. Hänellä ja Josh Kelleyllä on kolme lasta. Esikoistyttären pariskunta adoptoi vuonna 2009, toisen tyttären vuonna 2012. Kolmas lapsi syntyi joulukuussa 2016. Heigl kertoo lapsensa syntymisestä Instagram-sivullaan.
Prosentuaalinen vähennys määräytyy pääasiassa maiden bruttokansantuotteen mukaan.
Kaksi koiraa hyökkäsi ne pennusta asti kasvattaneen emäntänsä kimppuun. Videolla eläinten käyttäytymistutkija Katriina Tiira kertoo, totteleeko koira paremmin syyllistä käskyä vai elettä. 22-vuotias Bethany Lynn Stephens löydettiin viime viikolla kuolleena metsiköstä. Ruumiin lähellä liikuskeli kaksi hänen omaa koiraansa.
123ru.net — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 123ru.net.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
123ru.net — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
123ru.net — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 123ru.net.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
123ru.net — ежедневник главных новостей Вашего города и Вашего региона. 123ru.net - новости в деталях, свежий, незамыленный образ событий дня, аналитика минувших событий, прогнозы на будущее и непредвзятый взгляд на настоящее, как всегда, оперативно, честно, без купюр и цензуры каждый час, семь дней в неделю, 24 часа в сутки. Ещё больше местных городских новостей Вашего города — на порталах News-Life.pro и News24.pro. Полная лента региональных новостей на этот час — здесь. Самые свежие и популярные публикации событий в России и в мире сегодня - в ТОП-100 и на сайте Russia24.pro. С 2017 года проект 123ru.net стал мультиязычным и расширил свою аудиторию в мировом пространстве. Теперь нас читает не только русскоязычная аудитория и жители бывшего СССР, но и весь современный мир. 123ru.net - мир новостей без границ и цензуры в режиме реального времени. Каждую минуту - 123 самые горячие новости из городов и регионов. С нами Вы никогда не пропустите главное. А самым главным во все века остаётся "время" - наше и Ваше (у каждого - оно своё). Время - бесценно! Берегите и цените время. Здесь и сейчас — знакомства на 123ru.net. . Разместить свою новость локально в любом городе (и даже, на любом языке мира) можно ежесекундно (совершенно бесплатно) с мгновенной публикацией (без цензуры и модерации) самостоятельно - здесь.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.