Näyttelijä pelästyi saatuaan aivotärähdyksen ja jouduttuaan sairaalaan. Näyttelijä ja tuottaja Drew Barrymore, 43, on päättänyt lopettaa omien stunttiensa tekemisen. Päätös syntyi, kun näyttelijä sai aivotärähdyksen Netflix-sarja Santa Clarita Dietin kuvauksissa. Hän joutui kuvauksista sairaalaan.
- Se jäi viimeiseksi stuntikseni. Olisin voinut kuolla ja se oli todella pelottavaa, Barrymore sanoo.
Kierroksen 15/2018 Eurojackpotista ei löytynyt yhtään täysosumaa, mutta Suomeen napsahti viisi mukavan kokoista voittoa. Kierroksen päänumerot ovat 3,10, 21, 25 ja 34. Tähtinumerot ovat 7 ja 10.
Päävoiton sijasta suurimmat voitot löytyivät 5+1-voittoluokasta, jossa voittajia löytyi viisi kappaletta. Jokainen voittaja saa 321 585 euron voittopotin.
Jere Myllyniemi ripusti luistimet naulaan. 35-vuotias maalivahti kertoi lopettamispäätöksestä blogissaan perjantaina.
- Nyt on tullut se aika elämässä, kun on aika luopua jostakin, hän kirjoittaa.
The Guardianin Harry Quilter-Pinnerin mielestä Suomen ja Britannian järjestelmissä on selvä ero, mitä kodittomista huolehtimiseen
tulee. Brittiläinen Harry Quilter-Pinner kehuu kolumnissaan sitä, miten hyvin Suomessa huolehditaan kodittomista.
Quilter-Pinner on johtavassa asemassa kodittomien hyväksi toimivassa hyväntekeväisyysjärjestössä Lontoossa.
Pohjois-Carolinan osavaltiossa ravintolan asiakkailla on mahdollisuus maistaa uunipaistettua tarantellaa. Pohjois-Carolinan osavaltiossa sijaitseva ravintola tarjoaa asiakkailleen hieman erilaista burgerikokemusta.
Bull City Burger and Brewery -niminen ravintola julkisti nyt kuudennen kerran jokavuotisen eksoottisen lihakuukauden, jolla on aiemmin ollut tarjolla alligaattoreita, iguaaneja, käärmeitä, kilpikonnia ja hyönteisiä.
Öljyllä käsivartensa massiivisiksi möykyiksi ruiskuttanut venäläinen Kirill Tereshin esitti tappeluhaasteen. Jos upotus ei näy, voit katsoa sen .
Syynä on video, jossa teinikehonrakentaja Askhab Tamaev pyytää Tereshiniä lopettamaan Syntholin käytön.
Chloe Ferry, 22, tunnustaa brittimediassa rakastavansa kasvojensa piikittämistä täyteaineilla. Chloe Ferry, 22, tuli julkisuuteen vuonna 2015 Geordie Shore -tositv-ohjelmasta. Tuolloin hän oli 19-vuotias. Kolmessa vuodessa hänen ulkonäkönsä on muuttunut rajusti.
Geordie Shore -ohjelma jälkeen Chloe on ollut lukuisissa muissa tositv-ohjelmissa, kuten julkkis-Big Brother -ohjelmassa.
Sannilla on melko mittava työhaastatteluprojekti ottaen huomioon, että assistenttia tarvitaan vain yhdelle keikalle. Laulaja Sanni hakee itselleen keikka-assistenttia.
Hän on vinkannut auki olevasta pestistä Instagramissaan. Muun muassa Vuoden makein pesti -aihetunnisteella varustettu postaus on kerännyt valtavat määrät tykkäyksiä ja moni on myös kommentoinut lähtevänsä mielellään assariksi.
Iris Flinkkilä kertoi Ylen Perjantai-ohjelmassa elävänsä seksipositiivisessa kuplassa. Ylen Perjantai-keskusteluohjelman aiheena oli tänä perjantaina yhdyntäkeskeisyys ja sen epämuodikkuus. Vieraana oli muun muassa seksipositiivinen Iris Flinkkilä.
Flinkkilä on tullut tutuksi Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon rakastettuna. Hän kertoo olleensa pettynyt siihen, millä tavalla häntä käsiteltiin mediassa, kun suhde Aallon kanssa tuli julki.
Jets-sentteri Paul Stastny hehkuttaa The Athleticin haastattelussa Patrik Lainetta ja Vladimir Tarasenkoa. Tiesitkö nämä Patrik Laineen erikoiset tavat ennen pelejä?
St. Louisista kesken kauden Kanadaan siirtynyt jenkkisentteri on päässyt loppukaudesta suomalaistykin tarjoilijaksi. Sitä ennen hän jakeli lättyjä Tarasenkolle.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoo paikallisen naisen Kela-vedätyksen törkeäksi petokseksi. Kuuden kuukauden vankeus muunnettiin
lähes samanpituiseksi yhdyskuntapalveluksi. Käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1969 syntyneen naisen kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä petoksesta, joka tapahtui jatkuvana vuosien 2012 ja 2015 välisenä aikana. Rikokset tehnyt nainen on kotoisin pieneltä eteläkarjalaiselta paikkakunnalta.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Helsinki Seagulls otti perjantai-iltana toisen kiinnityksen Korisliigan puolivälieräpaikkaan, lokkipaitojen isännöidessä vajaamiehistä Kouvolan Kouvoja. Vakuuttavasti läpi ottelun esiintynyt Seagulls piti Kouvojen kiriaikeet päätösjaksolla kurissa ja tyylitteli lopulta 82-73 (42-19) -kotivoittoon.
Will Ferrell on kiidätetty sairaalaan. Yhdysvaltalainen koomikko ja näyttelijä Will Ferrell, 50, on joutunut torstai-iltana auto-onnettomuuteen.
Ferrell oli matkustajana maastoautossa, jonka perään toinen auto kiilasi moottoritiellä sillä seurauksella, että maasturi pyörähti katolleen. Ferell ja kaksi muuta henkilöä kiidätettiin sairaalaan. Onnettomuus sattui Orange Countyssa Kaliforniassa.
Espoon lukioihin tulevalla kurssilla nuoret voivat kehittää hakkerointitaitoja hyvään tarkoitukseen. Espoon lukiolaiset pääsevät syksyllä 2018 osallistumaan eettisen hakkeroinnin kurssille, jossa opiskelijat muun muassa testaavat kaupungin kehitysvaiheessa olevien järjestelmien tietoturvaa.
Toiminnassa oleviin järjestelmiin he eivät pääse käsiksi.
Ruandan painonnostovalmentaja Jean Paul Nsengiyumva katosi yllättäen tiistaina Kansainyhteisön kisoissa. Nsengiyumva oli Ruandan painonnostojoukkueen mukana aina tiistaihin asti, kunnes mies katosi vessareissun aikana.
- Hän oli Carrara-stadionilla järjestetyissä kisoissa yhdessä urheilijamme kanssa. Juuri ennen kisan päättymistä valmentaja lähti käymään vessassa, mutta sen jälkeen huomasimme, että häntä ei näkynyt enää stadionilla eikä kisakylässä, Ruandan joukkueen johtoportaaseen kuuluva Nzabaterura Eugene kertoi The Australian -lehdelle.
Kaksi norsua eksyi keskelle asuinaluetta Durgapurin kaupungissa Itä-Intiassa.
Valtavat sinne tänne säntäilevät eläimet aiheuttivat suurta hämminkiä paikallisten asukkaiden keskuudessa Durgapurin kaupungissa Intiassa.
Paikalle hälytetyt viranomaiset onnistuivat tainnuttamaan toisen norsuista, joka kuljetettiin kuorma-autolla takaisin metsään.
Kaksi ihmistä selviytyi jäihin putoamisesta Pyhtäällä. Paikalle osuneet kalamiehet arvioivat, että kuolema oli enää minuuteista kiinni. Katso videolta pelastuslaitoksen vinkit jäistä selviämiseen.
Kevätaurinko sulattaa jäitä rannikkoalueilla nyt sellaisella vauhdilla, että vesialueille ei ole enää mitään asiaa ilman ammattitason paikallistuntemusta. Eri alueiden pelastuslaitokset ovat varoittaneet tilanteesta useiden jäihinputoamistapausten vuoksi. Perjantaina turma oli sattua Kymenlaakson Pyhtäällä.
Perjantaina perustuslakivaliokunnan kuultavana ollut professori Heikki Hiilamo ennakoi Ylen mukaan maakuntien sote-keskuksille ja
asiakassetelien käyttöönotolle nyt esitettyä pidempiä siirtymäaikoja. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon mukaan olisi hyvä, että sote-uudistuksen siirtymäaikoja pidennettäisiin lakiehdotuksessa esitetyistä, joiden mukaan esimerkiksi maakuntien sote-keskusten pitäisi olla toiminnassa kaikissa maakunnissa jo vuonna 2021.
Hiilamon mielestä... Читать дальше...
Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России
123ru.net — ежеминутные новости с ежедневным архивом. Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Не нравится, не хотите слышать — не читайте, читаете — будьте взаимно вежливы и корректны в своих высказываниях. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. 123ru.net — обозреватель новостей. Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть —онлайн с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии. 123ru.net — живые новости в живом эфире! Быстрый поиск от 123ru.net — это не только возможность первым узнать, но и преимущество сообщить срочные новости мгновенно на любом языке мира и быть услышанным тут же. В любую минуту Вы можете добавить свою новость - здесь.
Новости от наших партнёров в Вашем городе
123ru.net — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 123ru.net.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
123ru.net — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
123ru.net — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 123ru.net.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
123ru.net — ежедневник главных новостей Вашего города и Вашего региона. 123ru.net - новости в деталях, свежий, незамыленный образ событий дня, аналитика минувших событий, прогнозы на будущее и непредвзятый взгляд на настоящее, как всегда, оперативно, честно, без купюр и цензуры каждый час, семь дней в неделю, 24 часа в сутки. Ещё больше местных городских новостей Вашего города — на порталах News-Life.pro и News24.pro. Полная лента региональных новостей на этот час — здесь. Самые свежие и популярные публикации событий в России и в мире сегодня - в ТОП-100 и на сайте Russia24.pro. С 2017 года проект 123ru.net стал мультиязычным и расширил свою аудиторию в мировом пространстве. Теперь нас читает не только русскоязычная аудитория и жители бывшего СССР, но и весь современный мир. 123ru.net - мир новостей без границ и цензуры в режиме реального времени. Каждую минуту - 123 самые горячие новости из городов и регионов. С нами Вы никогда не пропустите главное. А самым главным во все века остаётся "время" - наше и Ваше (у каждого - оно своё). Время - бесценно! Берегите и цените время. Здесь и сейчас — знакомства на 123ru.net. . Разместить свою новость локально в любом городе (и даже, на любом языке мира) можно ежесекундно (совершенно бесплатно) с мгновенной публикацией (без цензуры и модерации) самостоятельно - здесь.
123ru.net — международная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Smi24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.