Koskemattomuusamulettia olisi kannattanut käyttää - Sara putosi Selviytyjät Suomesta
Heimoneuvoston ääntenlaskussa nähtiin todellinen jännitysnäytelmä. Heimoneuvostoon saavuttaessa oli selvää, että ainakaan James ei joudu tällä kertaa kotiin, hän kun oli voittanut kisassa koskemattomuuskaulakäädyn. Sekin tiedettiin, että toisen kisan voittaneella Jannilla oli käytössään kaksi ääntä.
Mistään muusta kukaan ei tuntunutkaan olevan varma. Paitsi että Ilari uskoi saavansa pitää paikkansa kisassa, Janni kun oli luvannut olla äänestämättä häntä.