Helsinkiläisnainen puri naapurin rouvan nenän puoliksi irti - talkootappelulle ei järjellistä syytä
Naapurinsa hampaisiin jäänyt nainen kertoo, että puremahaava ulottui nenän keskiosassa luuhun asti; nenänpää oli ollut irti. Kahdessa oikeusasteessa tutkittu tapaus sattui Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan rivitaloyhtiön syystalkoissa kaksi vuotta sitten.
Itse talkoot sujuivat normaalisti. Osallistujat olivat jo siirtyneet kerhohuoneeseen jatkoille. Useimmat heistä olivat naukkailleet alkoholijuomia.