Pääkirjoitus: Talouskasvu vaikeuttaa opposition tehtävää
SDP:n ja vihreiden on hyvässä talouskasvussa vaikea kehittää uskottavaa vaihtoehtoa. Opposition tehtävä vaikeutuu Suomen talouden kehittyessä yhä vahvemmin hyvään suuntaan. Suomen talous kasvaa kuluvana vuonna noin kolmen prosentin vauhtia. Ensi vuodelle ennustetaan yleisesti noin kahden prosentin kasvua. Myös Suomelle tärkeän euroalueen talous kasvaa edelleen suotuisasti.
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) puolestaan arvioi Suomen työllisyysasteen nousevan ensi vuonna 70,2 prosenttiin. Työttömyyden ennustetaan laskevan ensi vuonna 7,9 prosenttiin kuluvan vuoden 8,6 prosentista.