Rinne haukkuu Sipilän ja Orpon maanrakoon: ”Ihmisiä, joiden pankkitilillä on entistä vähemmän rahaa, ei voi eikä kannata yrittää huijata”
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne piti lauantaina puheen puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä. Rinne ei säästellyt sanojaan
arvostellessaan pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) toimintaa. Rinne aloitti puheensa mukailemalla vanhaa afrikkalaista sananlaskua, jonka mukaan "jos haluat mennä nopeasti, mene yksin; jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä". Heti perään kuultiinkin piikki pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen suuntaan.
- Hakaniemestä ei ole pitkä matka Senaatintorille, missä nykyhallitus pitää kokouksiaan. Erona on vain se, että kun Sipilän hallituksen avokonttorissa tuskaillaan keskinäisten riitojen ja kuluneen kolmen vuoden ongelmien kanssa, me keskitymme täällä tulevaisuuteen, Rinne sanoi.