VR:n konduktööri pelasti turistiperheen, junat pysähtyivät keskelle öistä metsää: ”Poika oli isän sylissä ja minä kannoin matkalaukkuja”
Junalla asemansa ohi vahingossa ajanut aasialainen perhe ei ollut uskoa todeksi sitä, että kaksi junaa pysähtyi heidän vuokseen
keskellä pimeää yötä. Suomeen turistimatkalle tullut aasialainen perhe muistaa matkansa varmasti lopun ikäänsä eikä vähiten VR:n ystävällisen konduktöörin ansiosta.
Kolmihenkinen perhe, eli isä, äiti ja 5-vuotias poika olivat myöhään sunnuntain iltana junassa, joka lähti Helsingistä määränpäänään Rovaniemi. Perheen piti jäädä junasta Kemissä, jossa heillä oli hotellivaraus. Syystä tai toisesta matkalaiset eivät huomanneet jäädä ajoissa pois junasta, joka jatkoi matkaa.