Äiti uhkasi tappaa lapsensa sijoituksesta päättäneet sosiaalityöntekijät - oikeus ei rankaissut, koska äidillä oli rankkaa
Hovioikeus katsoi, että vaikeassa tilanteessa olleen naisen rankaiseminen virkamiehen vastustamisesta olisi ollut kohtuutonta. Rovaniemen hovioikeus päätti keskiviikkona jättää tuomitsematta rangaistukseen perheenäidin, jonka katsottiin kuitenkin syyllistyneen virkamiehen vastustamiseen.
Syytteen mukaan äiti oli tammikuun lopulla 2015 käydyssä puhelinkeskustelussa uhannut lapsensa kiireellisestä sijoituksesta päättäneitä kahta sosiaalityöntekijää huutamalla miehelleen "älkää ärsyttäkö minua, minä tapan nuo".